Mitä Sipilän hallituksen liikennekaari ja sote-uudistus kertovat kapitalismin tilasta. Tuleeko edistysmielisten olla tyytyväisiä vai huolissaan—vai sekä että?
Edistysmielisten tulee olla erittäin huolissaan molemmista kysyjän mainitsemista seikoista, siitä huolimatta että niistä voidaan ehkä suurennuslasilla löytää joitakin myönteisiäkin yksityiskohtia.
Viime päivinä esillä ollut selvitys tieverkon siirtämisestä "tieverkkoyhtiön" hoidettavaksi ja toiminnan rahoittamiseksi tiemaksuilla yleisen verotuksen sijaan on esimerkki yhtäältä ideologiasta, jonka mukaan jokaisen kansantalouden yksittäisen toiminnon rahamääräinen kannattavuus tulisi voida mitata, ja parhaassa tapauksessa
jokaisen toiminnon tulisi myös tulla toimeen omalla tuloksellaan – kuten minkä tahansa normaalin yksityisen yrityksen (jotkut porvarilliset ajattelijat vievät tämän ajatuksen yksilön tasolle asti).
Toisaalta on kyse yhteisen varallisuuden tai yhteisesti rahoitettavien palveluiden muuttamisesta markkinoitavaksi omaisuudeksi, jolle voidaan laskea kapitalistinen kannattavuus ja jonka käytöstä peritään maksu, jotta mainitunlainen kannattavuus saavutettaisiin; periaatteessa puhtaan ideologisistakin syistä toimeenpantu laskuharjoitus julkisen vallan toimintojen kapitalistisesta kannattavuudesta voidaan helposti siirtää käytäntöön muuttamalla tosiasiassakin julkisen vallan toimintaa aidosti
kapitalistiseksi liiketoiminnaksi (ensin yhtiöittäminen, sitten yksityistäminen osittain tai kokonaan).
Näin julkisen vallan konkreettista tulosta tavoitteleva toiminta (esim. kulkukelpoiset tiekilometrit) muuttuu voitontavoittelun välineeksi (kulkukelpoisia tiekilometrejä vain sikäli ja siinä määrin kuin se synnyttää voittoa).
Yhden tulkinnan mukaan tällä tavoin kapitalistiluokan hallussa oleva valtiovalta pyrkii aktiivisesti luomaan uusia kapitalistisen toiminnan sektoreita tilanteessa, jossa kapitalistisen toiminnan "vanhat" sektorit ovat ajautuneet kannattavuuskriisiin. Yksi tapa edistää tällaista "yhteismaiden aitaamista" (yhteisen omaisuuden muuttamista yksityiseksi) on muuntaa julkisen vallan pitkään harjoittamaa toimintaa kapitalistiseksi liiketoiminnaksi, minkä turvin tästä osalliseksi pääsevät kapitalistit pääsevät taas hieman konttaamaan eteenpäin.
Täsmälleen sama ilmiö on ajankohtainen myös sote-uudistuksen yhteydessä, missä julkisen vallan voittoa tavoittelemattomista toiminnoista halutaan irrottaa merkittävä osa yksityiseksi liiketoiminnaksi.
On tavallista, että kapitalisteille kelpaa monista julkisen vallan ylläpitämistä toiminnoista vain se osa, joka on välittömästi muutettavissa kannattavaksi liiketoiminnaksi (suurten kaupunkien postinjakelu, perusterveiden ja maksukykyisten työikäisten pikku vaivat jne.).
Nämä molemmat ovat tulosta valtion "uusliberalisoitumisesta", valtion muutoksesta markkinatoimijaksi ja etenkin markkinatoimijuuden edistäjäksi. Tähän kytkeytyy erittäin huolestuttavia piirteitä, kuten julkisen keskustelun ja edustuksellisen demokratian (joka sekin on tietenkin hyvin rajoittunutta) ohittaminen ja valtion autoritaaristen piirteiden vahvistuminen. Nämä ovat nähtävissä hyvin esimerkiksi Sipilän hahmossa.
Viime päivinä esillä ollut selvitys tieverkon siirtämisestä "tieverkkoyhtiön" hoidettavaksi ja toiminnan rahoittamiseksi tiemaksuilla yleisen verotuksen sijaan on esimerkki yhtäältä ideologiasta, jonka mukaan jokaisen kansantalouden yksittäisen toiminnon rahamääräinen kannattavuus tulisi voida mitata, ja parhaassa tapauksessa
jokaisen toiminnon tulisi myös tulla toimeen omalla tuloksellaan – kuten minkä tahansa normaalin yksityisen yrityksen (jotkut porvarilliset ajattelijat vievät tämän ajatuksen yksilön tasolle asti).
Toisaalta on kyse yhteisen varallisuuden tai yhteisesti rahoitettavien palveluiden muuttamisesta markkinoitavaksi omaisuudeksi, jolle voidaan laskea kapitalistinen kannattavuus ja jonka käytöstä peritään maksu, jotta mainitunlainen kannattavuus saavutettaisiin; periaatteessa puhtaan ideologisistakin syistä toimeenpantu laskuharjoitus julkisen vallan toimintojen kapitalistisesta kannattavuudesta voidaan helposti siirtää käytäntöön muuttamalla tosiasiassakin julkisen vallan toimintaa aidosti
kapitalistiseksi liiketoiminnaksi (ensin yhtiöittäminen, sitten yksityistäminen osittain tai kokonaan).
Näin julkisen vallan konkreettista tulosta tavoitteleva toiminta (esim. kulkukelpoiset tiekilometrit) muuttuu voitontavoittelun välineeksi (kulkukelpoisia tiekilometrejä vain sikäli ja siinä määrin kuin se synnyttää voittoa).
Yhden tulkinnan mukaan tällä tavoin kapitalistiluokan hallussa oleva valtiovalta pyrkii aktiivisesti luomaan uusia kapitalistisen toiminnan sektoreita tilanteessa, jossa kapitalistisen toiminnan "vanhat" sektorit ovat ajautuneet kannattavuuskriisiin. Yksi tapa edistää tällaista "yhteismaiden aitaamista" (yhteisen omaisuuden muuttamista yksityiseksi) on muuntaa julkisen vallan pitkään harjoittamaa toimintaa kapitalistiseksi liiketoiminnaksi, minkä turvin tästä osalliseksi pääsevät kapitalistit pääsevät taas hieman konttaamaan eteenpäin.
Täsmälleen sama ilmiö on ajankohtainen myös sote-uudistuksen yhteydessä, missä julkisen vallan voittoa tavoittelemattomista toiminnoista halutaan irrottaa merkittävä osa yksityiseksi liiketoiminnaksi.
On tavallista, että kapitalisteille kelpaa monista julkisen vallan ylläpitämistä toiminnoista vain se osa, joka on välittömästi muutettavissa kannattavaksi liiketoiminnaksi (suurten kaupunkien postinjakelu, perusterveiden ja maksukykyisten työikäisten pikku vaivat jne.).
Nämä molemmat ovat tulosta valtion "uusliberalisoitumisesta", valtion muutoksesta markkinatoimijaksi ja etenkin markkinatoimijuuden edistäjäksi. Tähän kytkeytyy erittäin huolestuttavia piirteitä, kuten julkisen keskustelun ja edustuksellisen demokratian (joka sekin on tietenkin hyvin rajoittunutta) ohittaminen ja valtion autoritaaristen piirteiden vahvistuminen. Nämä ovat nähtävissä hyvin esimerkiksi Sipilän hahmossa.