@Etsivat

Etsivä Nettityö

en enää uskalla mennä ulos. jani sano täällä kerran mistä päättelet että ne maahanmuuttajat on raiskaajia, lukekaa uutisia herran jestas.

Hei!
Kuluvan vuoden aikana Suomeen on tullut n 30 000 turvapaikanhakijaa. Nämä keskustelua herättäneet raiskaustapaukset, joista syksyn ja talven aikana on uutisoitu, on tiedossa kymmenkunta. Tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä poliisille ilmoitettiin yhteensä 760 raiskausrikosta. Jos siis ajatellaan näin asiaa näin tilastojen valossa, on tuo turvapaikanhakijoiden raiskausepäilyjen määrä varsin pieni kaikkiin raiskausrikoksiin verrattuna ja on aikamoinen yleistys ajatella, että kaikki turvapaikanhakijat olisivat raiskaajia.
Aina joukossa on niitä, jotka syyllistyvät rikoksiin – turvapaikanhakijoissa, maahanmuuttajissa kuin meissä kantasuomalaisissakin. Uutiset valitettavasti luovat tehokkaasti tuon kuvan maahanmuuttajista raiskaajina. Kun maahanmuuttaja tekee rikoksen, siitä kyllä kerrotaan uutisen otsikossa kissan kokoisin kirjaimin. Kun rikoksen tekee kantasuomalainen, ei sitä tietenkään erikseen mainita. Sen sijaan, vaikka tuo maahanmuuttajataustainen olisi hänkin kantasuomalainen, eli Suomessa syntynyt ja suomalaisen kulttuurin lapsesta asti omaksunut, on hänkin rikoksen tekijänä uutisten mukaan maahanmuuttaja.
Nettietsivä Jani
❤️ Likes
show all
Rikosuhripaivystys’s Profile Photo petricederlof’s Profile Photo

Latest answers from Etsivä Nettityö

Moi, oon 19v jätkä ja eka seksikerta ny takana, haluaisin puhua siitä.

Moikka! Meille voi tulla juttelemaan ihan mistä tahansa asiasta. Ensimäinen seksikerta on iso juttu ja se kannattaakin jakaa jonkun luotettavan ihmisen kanssa. Meidän yhteystiedot löydät täältä: https://nuortenpalvelu.fi/etsivat-online-mista-loydat-meidat/
Olemme tässä pohtineet, että Ask ei enää ole meitä varten. Moni muukin on tainnut huomata, että kysymyksiä ei juurikaan enää tule samalla tavalla kuin ennen. Meille myös on käynyt niin. Tämän vuoksi emme enää vastaa tällä alustalla kysymyksiin, mutta jätämme vanhat kysymykset kyllä näkyviin, jos joku niistä löytäisi vastauksen mieltä askarruttaviin asioihin.
Meidät edelleen löytää kyllä muilta some alustoilta ja kehitämme koko ajan toimintaa niin, että meidät on helppo tavoittaa.
Aurinkoista kevään jatkoa kaikille, toivottelee Etsivän Nettityön tiimi.

View more

Suurin hype on meny ohi jo aikoja sitten mut kysynpä vaan, Vieläkö ask sovelluksella on käyttäjiä?

Hei, tämä kysymys on meilläkin ollut ajankohtainen täällä. Kysymyksiä ei selkeästi tule enää yhtä paljon kuin ennen. Siksi meistä tuntuukin, ettei Ask enää ehkä tavoita kohderyhmäämme, kuten toivoisimme.
T. Etsivä Nettityö- Maria

Menikö kesä nopeesti?

Etsivillä ainakin kesä meni vauhdilla. Kiitos kaikille huipuista keskusteluista! Toivottavasti kaikilla oli oikein rentouttava kesä. Syksyllä meidät löytää samanlailla linjojen päästä, kuin kesälläkin. Poikkeuksena viikko, kun pidämme pienen syysloman. Ilmoitamme siitä sitten lähempänä, kun ajankohta on varmistunut.
T. EtsiväNettityö -Maria

Mitäs juttelusovelluksia ihmiset nykyään käyttää? Snapchattia ei oikein tajua, facebook ja sen omistamat (kuten instagram) ei oikein kiinnosta.

Mehän käytämme täällä Etsivässä Nettityössä tällä hetkellä juurikin Instagramia ja Facebookia. Meidän kanssa voi kuitenkin tulla juttelemaan Discordissa ja WhatsAppissa. Skypestä luovumme nyt syksyn aikana. Päivystysajat pysyvät kuitenkin samoina, eli: su, ma ja ti klo 20-23.30.
Täältä löydät meidän yhteistiedot: https://nuortenpalvelu.fi/etsivat-online-mista-loydat-meidat/
T. Netti Etsivien tiimi

Tekisitkö jotain hyväntekeväisyyttä vai et?

Suosittelemme! Hyväntekeväisyyttä voi tehdä monella tapaa: jotkut lahjoittavat kertaluontoisesti tai kuukausittain tietyn summan rahaa valitsemmalleen taholle, jotkut taas tekevät vapaaehtoistöitä itselleen tärkeän asian parissa esimerkiksi jonkin järjestön kautta.
Hyväntekeväisyyttä voi olla myös vaikkapa naapurin auttaminen ja itselle tarpeettomien tavaroiden ja vaatteiden lahjoittaminen eteenpäin!
Vapaaehtoistyöstä voit lukea lisää täältä:
https://vapaaehtoistyo.fi/
Mikäli haluat lahjoittaa, voit etsiä itsellesi tärkeää asiaa edistävän järjestön ja tehdä lahjoituksen. Useimpien tahojen nettisivuilta on helppo löytää linkki lahjoittamiseen!

Miten ymmärrät sanan ”perhe”?

Jokainen voi kokea ajatuksen perheestä erilailla. Jotkut voivat ajatella sen tarkoittavan vanhempiaan ja sisaruksiaan, jotkut puolisoaan ja omia lapsiaan. Jotkut kutsuvat vaikkapa useita lemmikkejään omaksi perheekseen!
Itse ajattelen että perheeseen voi kuulua vanhempien ja sisarusten lisäksi myös lähimmät ja tärkeimmät olennot, esimerkiksi ystävät ja lemmikit! :)
T. Jere Etsivästä Nettityöstä

Minkä ikäisiä henkilöitä siellä toimii?

Moikka!
Meitä on täällä nyt aika monta tyyppiä juttelemassa ja kaikki ollaan ihan eri ikäisiä :) Minä oon jo kohta 35- vuotias ja täällä on mua vähän nuorempia ja sitten taas mua vanhempia. Jokainen kuitenkin on ihan yhtä hyvä tyyppi ja ammattitaitoinen, iästä riippumatta. T. Maria -Etsivästä Nettityöstä

Mikä on unelmiesi työ?

Juuri nyt koen olevani unelmieni työssä. Saan työssäni keskustella nuorten kanssa tärkeistä asioista ja olla luotettava aikuinen. Sellainen aikuinen, jota itse olisin tarvinut, kun olin nuori. Työssani kohtaan aivan ihania nuoria ja työyhteisö on aivan paras. T. Maria Etsivästä Nettityöstä

Mitä ihmiset tarvitsevat ollakseen onnellisia?

Hei, heititpä laajan ja kinkkisen kyssärin!
Tämä on sellainen asia, joka riippuu ihan ihmisestä, joten en voi 100-prosenttisen oikeaa ja yleispätevää vastausta antaa.
Uskon, että ollakseen onnellinen, jokainen haluaa tuntea elämänsä merkitykselliseksi. Mikä sitten tekee elämästä merkityksellisen, on jälleen yksilöstä kiinni. On myös hyvä muistaa, että jos elämässä kohtaa hetkiä, joissa tämä merkityksellisyyden tunne on kadoksissa, ei se tarkoita missään nimessä sitä, etteikö sitä voisi löytää. Toisaalta jo itsessään merkityksen etsiminen omaan elämään voi tuoda elämään merkitystä. Jokaisen elämä on mielestäni merkittävä ja jokainen voi sen kokemuksen elämäänsä myös saada.
Muita asioita, jotka ainakin monen kohdalla tuovat onnea, on laadukkaat ihmissuhteet. Myös tekemällä jotain hyvää muiden eteen, voi saada onnellisuutta elämään.
Onnea voi saada myös hyvinkin pienistä ja arkisista asioista. Näitä voivat olla vaikkapa harrastukset, erilaiset kokemukset, hyvän elokuvan katsominen, taiteen tekeminen, lukeminen, kirjoittaminen, uusien asioiden opettelu ja opiskelu ja kaikenlainen itsensä kehittäminen.
Kukaan meistä ei ole kaiken aikaa onnellinen. Sekin kuuluu elämään ja se on ihan hyvä niin. Uskon, että silloin tällöin pienten vastoinkäymisten kohtaaminen ja niistä selviäminen kasvattavat onnellisuutta myös. Onnen voi kuitenkin aina löytää uudestaan ja uudestaan.
Toivonkin kaikille, jotka tämän lukevat paljon onnea elämään! Tehkää niitä asioita, jotka tekevät juuri teidät onnellisiksi ja nauttikaa elämän pienistä ja suurista hetkistä!
-Vesa Etsivästä Nettityöstä

View more

Miten pääset eroon stressistä?

Hei ja kiitos kysymyksestä!
Stressistä eroon pääseminen ja mikä sinä toimii ja mikä ei, on tietenkin kiinni yksilöstä. Itselläni stressiä helpottaa ainakin ulkoilu, koiran kanssa touhuaminen, musiikin kuuntelu, hyvän kirjan lukeminen tai vaikkapa liikunta. Myös ystävistä ja läheisistä on suuri apu stressiin ja puhuminen auttaa siihenkin asiaan monesti. Itse pyrin myös säilyttämään suhtautumisessani elämään huumorin ja aina välillä muistuttamaan itseäni siitä, että kaiken ei aina tarvitse olla liian vakavaa. Jollakulla toisella voi toimia stressin helpotuksesta ihan muunlaiset asiat, mutta tässä jotain mitä itselläni tuli mieleen.
-Vesa Etsivästä Nettityöstä

Language: English