Ask @Kiatsun:

Millainen on lempivaatteesi/-asusteesi?

Tiitu
Ooh, ihanaa että mulle esitetään kysymyksiä kun muuten menee stalkkailuksi. Hmm, asusteita käytän suhteellisen vähän. Huivi löytyy kuitenkin usein kaulasta ja joskus jotain satunnaisia koruja. Tärkeänä kriteerinä ehdottomasti vaatteiden mukavuus. Ei mitään sellaisia, että niitä riisuessa lähtee samalla iho mukana. Jos pitää vaatteina ruveta ajattelemaan niin suosikeiksi menisivät ennen kaikkes hupparit, farkut ja mikseivät vähän löysemmätkin oleskeluhousut. Näissä on yllättävän helppo olla ja oma tekemiseni ei esimerkiksi rajoitu mitenkään ja tuskin likaantuminen tai hien pintaannousukaan. Jos ajatellaan vartalotyyppisesti niin sallin enemmän ylävartalolle väljempiä vaatteita. Toisaalta tykkään myös esimerkiksi siitä, jos saan vaatteella aikaan sen että tunnen olemukseni isommaksi.

View more

Millaisista piirtotekniikoista pidät eniten? Onko mielessä sellaisia millaisia haluat oppia?

En oikein osaa vastata tuohon piirtotekniikkaa koskevaan kysymykseen. Se vaihtelee hyvin paljon. Croquis-piirtäminen on tällä hetkellä oikeastaan sellainen, jonka haluaisin oppia. Asentoni ovat kovin yksitoikoisia, jolloin kehittyisin nopeammaksi piirtäjäksi pikaluonnosten kautta.

View more

Next