Ask @HarryGronmark:

Mikä fiilis vaalien jälkeen?

Erittäin huojentunut! Vaalityö oli mahtavaa ja vaalivoitto maistuu todella makealta sen jälkeen. Tietysti taas on pinnassa huoli esimerkiksi nukkuvien äänestäjien paljoudesta sekä ihmisten täysin vääristä tai vanhentuneista käsityksistä liittyen vasemmistoon. Työtä on paljon jäljellä, mutta pieni välivoitto kyllä lämmittää mieltä!

View more

Olen miettinyt sinun ja erään toisen jo istuvan ehdokkaan väliltä. Miksi valitsisin juuri sinut?

Tähän kysymykseen olen törmännyt jo useampaan kertaan ja aina vastannut yhtä ympäripyöreästi, joten nyt hieman harkitummin:
Olen asettunut ehdolle antaakseni vaihtoehdon niille, joiden on helpoin samaistua minun näkemyksiini, sanomisiini tai ominaisuuksiini, en kilpaillakseni äänistä puolueen sisällä. Jokaisella ehdokkaalla on omat vahvuutensa, enkä minä voi äänestäjän puolesta päättää, mitä asioita juuri hänen tulisi ehdokkaassaan arvostaa. Minä en voi puhua sen puolesta mikä on oikea motiivi äänestää minua, koska toiselle se voi olla esim. museoautoharrastukseni ja toiselle kantani julkisen liikenteen puolestapuhujana. Joillekin se voi olla erityisesti näiden kahden piirteen yhdistyminen yhdessä ehdokkaassa. Kannattaa siis äänestää sitä ehdokasta, joka itsestä tuntuu sopivalta.
Vastauksena itse kysymykseen, se mitä voin omaksi edukseni sanoa suhteessa istuvaan ehdokkaaseen, että jokainen annettu ääni on ehdokkaalle äärimmäisen tärkeä luottamuksen osoitus, joten äänelläsi voi olla paljon merkittävämpi henkinen tuki tulevassa poliittisessa toiminnassa, kun kohdistat sen henkilölle joka vasta etsii paikkaansa poliittisena vaikuttajana. Kiitos hyvästä kysymyksestä :)

View more

Mikä on paskin sanonta ja miksi?

"Kuin apteekin hyllyltä". Oletteko ikinä käyneet apteekissa? Reseptilääkkeet tulevat aivan muualta kuin hyllystä. Ne tulevat henkilötodistuksen ja reseptin tarkistuksen jälkeen varastosta heti, kun sinua ennen oleva eläkeläinen on saanut 15 min kertoa sydämellään olevia asioita farmaseutille ja jonotuslaite viimein piippaa numerosi sille ainoalle viidestä palvelupisteestä, joka on auki.

View more

Parasta Helsingissä?

Helsingissä parasta on ehdottomasti kulttuuri. Olen nyt ollut mukana tekemässä Herttoniemi Block Partyä tälle vuodelle, ja en ole voinut välttyä havaitsemasta niitä tiiviitä välejä, joita paikallisella kulttuurikentällä on, niin isoista nimistä tuoreampiin tekijöihin. Tällainen voimavara kasvattaa kokonaisuuksia, joista on iloa meille kaikille.

View more

Ympäristöasiat on mulle todella tärkeitä, uskallanko äänestää Vasemmistoa?

Ehdottomasti uskallat! Vasemmisto on toiminnallaan osoittanut, että meille ympäristöasiat eivät ole vain vaalipuhetta, vaan edelliselläkin valtuustokaudella vasemmisto on vahvasti puolustanut viher- ja virkistysalueita sekä voimallisesti tukenut ympäristön kannalta kestävää kehitystä. Jos Vasemmisto olisi vähemmän vasemmalla ja vähemmän vihreä, olisimme Vihreät ;)

View more

Oletko tai pyritkö olemaan sellainen ihminen, johon itse mielelläsi tutustuisit? Miksi tai miksi et? Ja millainen ihminen olet/olisit?

Olisipa mukava tietää kuinka suhtautuisin itseeni ulkopuolisen silmin, mutta haluan ajatella että minuun tutustuminen olisi todella mielenkiintoista. Kokemusta varmasti kyllä varjostaisi liika avoimuuteni näkemyksien ja mielipideiten suhteen, sekä pidättyväisyyteni tunkea ihmisten seuraan ja ottaa yhteyttä.
Käytännössä siis ilta itseni kanssa olisi räiskyvää väittelemistä, nauramista ja keskiraskasta keskioluen juomista. Illan aikana puhuttaisiin politiikkaa, perusteittaisiin kolme bändiä, käsikirjoitettaisiin yksi elokuva ja suunniteltaisiin road-trip jäämerelle, mutta kumpikaan ei seuraavalla viikolla soittelisi perään ja ehdottaisi minkään näistä toteuttamista, koska "ei halua vaivata, ihmisillä on varmaan tärkeämpääkin". Eli millainen haluaisin olla; mielipiteineni pidättyväisempi ja tuttavallisuudessa avoimempi :)

View more

Oletko kuinka pitkään ollut kiinnostunut politiikasta?

Aina, vain mielipiteeni ovat muuttuneet. Vasta nykyinen PersKeKo-hallitus kuitenkin sai minut tajuamaan, että pelkkä facebookissa räyhääminen ja itsekseen kiroilu eivät riitä. Vasemmistonuorten kautta olen oppinut että kaikkien panosta tarvitaan ja lähinnä minua harmittaa, kun olisin voinut oman panokseni tuoda mukaan jo 10 vuotta aiemmin. Tästä syytän esimerkin puutetta (ja huonosti aktivoivaa yhteiskuntaa), koska milteipä kaikki kaverini ovat aina olleet poliittisesti hyvin valveutuneita, mutta kukaan ei ole lähtenyt tekemään sitä.

View more

Miten suhtaudut palveluiden yksityistämiseen? Mitä hyviä/huonoja puolia on julkisissa ja yksityisissä palveluissa. Mitkä palvelut olisi hyvä pitää julkisina? Mitkä palvelut hyötyisivät yksityistämisestä?

Huhhuh millä kysymyksellä avattiin tämä sivu! Yksityistäminen on tosiaan kuntapolitiikan keskeisimpiä pelinappuloita näinä aikoina, joten vastasin myös pidemmän kaavan mukaan:
Joudun heti vesittämään jännityksen kysymyksen ympäriltä ja toteamaan että palveluiden yksityistäminen ei ole mielestäni juuri koskaan perusteltua. Poikkeuksina mieleeni tulee lähinnä kunnan toimintaa täydentävät ja epäsäännöllisesti tarvittavat palvelut joita pienyrittäjät voivat toteuttaa, kuten esim. aurauspalvelut.
Yksityistäminen tuottaa yleensä vain näennäisiä säästöjä, koska yrityksen on palvelun lisäksi tuotettava myös voittoa. Tämä yrityksen voitto puolestaan perustuu joko heikentyneelle palvelulle, huonommille palkoille, työntekijöiden vähentämiselle suhteessa työmäärään, tai kasvaneille kustannuksille kuntalaista kohti.
Pahimmassa tapauksessa se voi olla näitä kaikkia ja lopulta ainoa hyötyjä on suuryritys, joka vielä pyörittää voitot velkajärjestelyillä ulkomaille kiertäen näin verovastuutaan. Erityisesti kansalaisen terveyteen, hyvinvointiin ja sivistykseen pohjautuvat palvelut tulevat olla ennenkaikkea kunnan tuottamia, eivätkä voitontavoittelun ehdoilla tapahtuvaa liiketoimintaa.

View more