Arto Köykkä

Vastaan kertomuksella:
Olen ajatellut muuatta intiaania joka ei ollut ikinä nähnyt lentokonetta ja tahtoi tietää miltä lentokone näyttää. Minä kerroin että lentokone on kuin auto joka lentää taivaalla kuin lintu.
Ja niin olen monta vuotta ajatellut tuota tarinahetkeä, kun me juttelimme, minä olin eurooppalainen, ja kaikki me olemme rikkaita, ja hän oli bolivialainen intiaani ja kaikki he ovat niitä Jumalan köyhiä, Herramme vähimpiä.
Tuona päivänä olin väsynyt matkantekoon. Olin uupunut kaikkeen mitä oli.
Kaupunki oli Bolivian korpea, niin kaukana kaikkialta että kukaan ei ymmärtänyt, minkä ihmeen takia oikein pyrin tähän paikkaan. Jotenkin vain linja-auto kuljetti.
Parina päivänä menin ruokailemaan kaupungin intiaanitorille. Vanha intiaaninainen piti torilla ruokakojua, laitteli oikein hyviä pöperöitä ja minulta lähti nälkä.
Me juttelimme. Hän tahtoi tietää nimeni, ikäni, uskontoni ja oliko minulla vaimoa.
Hän tahtoi tietää kuinka kaukaa olin tullut, ja minä kerroin että Eurooppa on kaukana, kahdenkymmenen tunnin lentomatkan takana, ja nainen nyökytteli päätään mutta huomautti ettei hän kyllä tiennyt millainen laite on lentokone. Ja niin minä kerroin että lentokone on kuin auto joka lentää taivaalla kuin lintu. En tiedä ymmärsikö mutta kuitenkin hän nyökytteli päätään.
Hän tahtoi tietää muutakin. Hän tahtoi kuulla vaikutelmiani kun olin kiertänyt hänen omaa maataan, ja niin minä kerroin että Cochabamban intiaanitorit ovat maailman parhaat ja kiitin Titicaca-järven kauneutta, kuulakkuutta joka tuo mieleen Jumalan taivaan. Ja niin me juttelimme, ja minä olin tullut kahdenkymmenen tunnin lentomatkan takaa, minä eurooppalainen, ja kuvailin hänelle Boliviaa, hänen omaa maataan.
Ruokakoju ja intiaanitori olivat vuoren rinteellä, ja tältä vuoren rinteeltä näkyi koko kaupunki, yhtenä kattilana maiseman pohjalla, ympärillä korkeat vuoret.
Ja niin teki mieleni kysyä, oliko hän ikinä ollut tämän kaupungin ulkopuolella, oliko hän milloinkaan käynyt niiden vuorten takana, ja hänen täytyi myöntää ettei milloinkaan, ei ikinä, elämän jokikinen päivä oli kulunut tämän yhden kaupungin kaduilla ja toreilla. Ei hän ollut käynyt kertakaan niiden vuorten takana.
Ja tuli mieleeni että nyt voi tutkia. Nyt voi tutkia onko Jumala rikkaan nuoren miehen Jumala. Nyt voi tutkia onko hän köyhien Jumala.
Ja niin käännyin köyhän intiaanin puoleen: "Oletko onnellinen?"
Mieleeni jäi niin etten ikinä unohda, kuinka hän heti, aivan empimättä hän sanoi että oli, hän oli onnellinen, ei vähintäkään epäröintiä, mutta kun intiaaninainen vuorollaan tahtoi tietää olinko minä onnellinen, niin minä - vaikka minulla oli ollut varaa tulla kahdenkymmenen tunnin lentomatka, vaikka olin opettanut tälle Jumalan köyhälle Bolivian maantietoa - niin kuitenkin, kuitenkin minä epäröin kertoa olinko onnellinen vai mitä olin, ja kun en kehdannut muutakaan väittää, niin piti jotenkin myöntää, että olinhan minä, tavallani olin onnellinen, muttei minun puheeni ollut ehdotonta, empimätöntä puhetta.

View more