@ArtoKoykka

Arto Köykkä

Ask @ArtoKoykka

Sort by:

LatestTop

Oletko yhtä ahdasmielinen kuin muut papit ja seurakuntatyöntekijät?

Minun kaikenlaiset mielisyyteni varmaan selviävät tästä ask.fm-palvelusta ja kirjoittamastani blogista, joka on osoitteessa: http://artokoykka.blogspot.fi/.
Voit sitten päätellä itse.

Onko kaikki riippuvuudet pahasta?

Eivät tietenkään. Kyllähän ihmisellä jotain riippuvuuksia pitää olla. Olisi vain hyvä, että ne olisivat muita kuin kemiallisia. Esimerkiksi itselläni on vakava jalkapalloriippuvuus.

Related users

Olisitko mielummin katolilainen vai ortodoksi?

Riippuu maasta. Suomessa olisin ortodoksi ja esimerkiksi Espanjassa katolinen.

Varmaan ehkä tyhmä kysymys papille mutta kysytään silti. Kauhu-leffat aiheuttavat minulle pelkotiloja, itse en olisi edes niitä ikinä halunnut nähdä mutta niin vain tuli nähtyä. Mikä nyt avuksi?

Tuskinpa siinä mikään muu auttaa kuin, että kieltäydyt niistä järjestelmällisesti. Maailma on täynnä toisenlaisiakin filmejä. Siitä ne kauhut hiljalleen hälvenevät.

Mikä on Jumalan funktio, nykyajan tieteellisissä länsimaissa, joissa suurin osa tieteistä on hylännyt hänet? Ja vielä kun tiedetään esim. että lääkkeet ja erilaiset muut tieteen todistamat hoito keinot parantavat paremmin sairaat, kuin esim. (niin kuin keskiajalla luultiin) rukoilu, rituaalit... yms

Päinvastoin tämä kehitys tekee uskon kannalta hyvää. Jumala ei ole enää ylimääräinen kikkavarasto, pelastuslaitos ja kilauta kaverille -palvelu. Viime vuosisadan merkittävintä filosofia Ludwig Wittgensteinia siteeraten: ”Meistä tuntuu, että vaikka kaikkiin mahdollisiin tieteen kysymyksiin olisikin vastattu, elämänongelmiamme ei olisi vielä edes sivuttu."

Kannatatko naiskiintiöitä?

Ensin ajattelin vastata, että en kannata ollenkaan. Sitten ajattelin korjata, että jossain tilanteessa ehkä. Sitten tajusin, että olenhan niitä itsekin harrastanut monta kertaa, kun olen tarkistanut, että tyttöjä ja poikia on eri tilanteissa suunnilleen yhtä paljon.
Olen siis aika epävarma. Jollain tavoin periaatteessa vastustan ja käytännössä kannatan. Ota tästäkin vastauksesta selvää.

Mitä mieltä olet fitnes jutuista? :D

Tykkään luomuihmisistä, joten fitnes-tyyli ei ole minun makuuni, mutta yksi tuttu on päässyt fitnesin ansiosta irti viinanhuuruisesta elämästä, joten ainakin tältä kannalta ajattelen asioista myötätuntoisesti. Kaikki se ei ole huonoa, mistä minä en niin innostu.

Teologia ja Raamattu ovat pitkäikäisiä, raskasta teologiaa. Vaikka uskonto on pitkälti kokemusperäistä, on oppien tunteminen tärkeää vähintään kritisoinnin kannalta. Kuinka koet nuorten osaavat esimerkiksi eksegetiikkaa ja kirkkohistoriaa; kuinka paljon, ja onko se tarpeeksi?

Joku rippikoululainen kirjoitti ennen rippikoulua kirjoitettavassa nimettömässä kirjeessään: "Uskon Jumalaan, mutten niin kuin kirkko opettaa. Pikemminkin niin, että hän hyväksyy meidät sellaisina kuin olemme." Kyllä sitä lukiessa tuli mieleen, että jotain alkeistietoja pitäisi olla. Monien perustiedot ovat niin heikot, että mielekäs keskustelukin on vaikeaa. Ennen sitä olisi pidettävä jonkinlainen peruskurssi. Poikkeuksia tietysti on.

Kannattaako luopua parisuhteesta jos toinen on erittäin omistamisen haluinen tai mustasukkainen?

Aivan vähän voi olla mustasukkainen, juuri sen verran, että näkyy etteivät toisen menemiset ja tekemiset ole samantekeviä.
Mutta jos mustasukkaisuus muuttuu kyttäämiseksi, on parempi ruveta katsomaan muita suhteita. Mustasukkaisuus on sellainen vaiva, ettei se parane.

"Olen seurakuntapappina puoluepoliittisessa selibaatissa" Mitä ajattelet siitä, että seurakuntapapit ovat puolueiden ehdokkaina eduskuntaan? Tai kunnallisvaaleissa?

Seurakuntapapin on oltava kaikkia seurakuntalaisia varten.
Parhaimmillaan päästään siihen, että hänen poliittisesta osallistumisestaan ei ole mainittavasti haittaa.
Pystyn kuvittelemaan jonkin poikkeuksellisen tilanteen, jossa puolueeseen liittyminen voi olla tarpeellista, mutta Suomessa sellaista tilannetta ei ole koskaan ollut.

Jos lasta ei kasteta, ei käy rippikoulua. Onko se hänen vikansa jos hänestä tulee ateisti?

Syylllisistä en tiedä, eivätkä asiat muutenkaan ole näin yksinkertaiset. Kastamattomuus varmaan lisää ateismin todennäköisyyttä, mutta joka vuosi iso määrä kastamattomia nuoria tulee rippikouluun.

Oletko lukenut Tolstoin teoksen: Sota ja rauha? Omistatko kyseisen kirjan?

Olen lukenut ja omistan. Hieno kirja ja suuresta sivumäärästä huolimatta yllättävän helppolukuinen.

Millaisena ja kuinka suuresti haluaisit tulla muistetuksi elämäsi jälkeen?

Olisihan se mukavaa, jos tuntemani ihmiset muistaisivat edes jonkin aikaa.
En ole miettinyt, millä tavoin haluaisin tulla muistetuksi, koska ihmiset muistavat kuitenkin mitä muistavat. Esimerkiksi omasta tädistäni muistan työnnettävän ruohonleikkurin, mikä ei olisi hänelle koskaan pälkähtänyt päähän.
Aika pian ihminen unohtuu. Raamatun psalmin sanoin: "Kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne."
Siinä psalmissa on kyllä jatko: "Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä."

Mitä kaikkia sosiaalisia medioita käytät?

"Sosiaalinen media" on lopulta hieman epäselvä käsite.
Käytän tietysti Facebookia ja tätä Ask.fm-palvelua. Twitter on ollut positiivisin yllätys. Se on ehkä kaikkein hyödyllisin. Niin sanottuja julkkiksia en seuraa ollenkaan, tai jos siellä joukossa on joku poikkeus niin vain sen takia, että heillä on hyviä ajatuksia. Oikeat seurattavat valitsemalla pääsee kiinni harvinaisiin uutisiin ja poikkeuksellisiin näkökulmiin.
WhatsApp minulla on periaatteessa, mutta nyt virkavapaan ajan se on lepäämässä. Juuri nyt en tarvitse sitä mihinkään. Ainakin vuorovaikutteisen nettisivut ovat somea, joten ne ovat tuttu juttu. Olen myös tehnyt nettisivuja, vaikka tällä hetkellä vähemmän. Ne ovat tietysti jonkinlainen rajatapaus. Pitämäni blogit voi niin ikään laskea sosiaaliseksi mediaksi. Ainakin joukkopostina käytetyssä sähköpostissa on somen piirteitä, joten mainitaan sekin.
Instagramissa ja muissa ennen muuta kuvaan perustuvissa jutuissa en ole ollut mukana. Minä kun olen opetellut lukutaidon.

View more

Onko ihmisten aivot täyttynyt kusella ja ilmalla kun on ohjelmia kuten ensitreffit alttarilla ja temptation island

Ainakin olen sitä mieltä, että älyllistä elämää kannattaa etsiä avaruudesta vasta sitten, kun sitä on löytynyt täältä maapallolta.
Liked by: Elsa

Uskotko, että ihmiskunta tulee torjumaan ilmastonmuutoksen? Tai siis siihen liittyvät täysin katastrofaaliset skenaariot edes

Olen melko pessimisti. Historiasta ei käsittääkseni voi osoittaa yhtään esimerkkiä, jossa merkittävä määrä ihmisiä olisi vapaaehtoisesti luopunut eduistaan tai nautinnoistaan. Sen sijaan ihminen on ollut mestari sopeutumaan mihin kurjuuteen tahansa.

Aiotko äänestää oikeisto- vai vasemmistopuoluetta eduskuntavaaleissa?

Olen seurakuntapappina puoluepoliittisessa selibaatissa, joten en ota tähän kantaa. Äänestän kyllä.

Viitaten viimeistä edeltävään kysymykseen. Meille opetetaan,että emme voi tehdä mitään pelastuaksemme.Kaikki on armoa.Niin onkin,mutta sen verran on tehtävä itte,että ottaa uskon lahjan vastaan,kuten vastauksessasi selkeästi sanot. Tämä on tärkeä tieto ja tarkennos opetukseen.

Pidän nämä vastaukset aika lyhyinä. Niitä on katsottava sitä vasten. Kaikkia asioita en tässä käsittele jokaiselta puoleltaan. - Homma on ainakin suurin piirtein niin kuin sanot.

Miten olla varma ettei kumppani petä?

Ei ainakaan kontrollilla ja kyttäämisellä.
Rehellisyys on ihmisessä yleinen piirre. Jos pettää rahassa, niin pettää rakkaudessakin ja toisin päin. Jos on ennenkin pettänyt, pettää ehkä nytkin. Jos on ennenkin ollut luotettava, on varmaan sitä edelleen.
Samalla ihmisten välinen luottamus on jotain, mitä ei voi kenellekään selittää.

Next

Language: English