@ArtoKoykka

Arto Köykkä

Ask @ArtoKoykka

Sort by:

LatestTop

Previous

Joulukalenteria tänä vuonna?

Jos tarkoitat niitä joskus päivittäin julkaisemiani päivityksiä, niin tällä viikolla ei tule. Juuri nyt ei ole riittävän hyvää ideaa. Jos taas tarkoitat jotain kaupasta ostettavaa kalenteria, minulla ei ole ollut sellaista ikinä.

Mikä on Hemingwayn paras teos?

En osaa sanoa yhtä, mutta romaaneista parhaita ovat Kenelle kellot soivat, Jäähyväiset aseille ja tietysti Vanhus ja meri. Myös novellit ovat todella hyviä. Paras kokoelma on 49 ensimmäistä kertomusta.

Eikö papilla pitäisi olla yhteys Jumalaan ja pappi on tavallaan kätilö ihmisen ja Jumalan välillä? Siis että eikö se ole papin ammatin idea, että hän välittää Jumalan ajatukset tavalliselle tallaajalle? Vai?

Kai se jotain tuollaista pitäisi olla, vaikka ajatus vähän suuruudenhullulta tuntuukin ja vaikka pappiparka tuntee itsensä olemattoman pieneksi tuollaisen tavoitteen rinnalla.

Related users

Onko Jumala sidottu fysiikan lakeihin?

Se on sikäli ihan sama, että hän on itse päättänyt mitä ne lait ovat.

No jos sitten oletetaan että Jumala on olemassa, niin jos mies on masentunut ja tappaa itsensä, niin eikö armelias Jumala päästäisi miehen taivaaseen kun on joutunut kärsimään elämänsä aikana niin paljon? Vai joutuuko mies kärsimään sitten lisää Helvetissä?

Minulla ei ole mitään tietoa siitä, kuka pelastuu ja millä tavalla. Luotan Jumalan armoon kaikkien ihmisten osalta ja olen miettimättä tämän enempää.

Jos Jumala voi tehdä mitä vaan, niin miksei hän pysäytä ilmastonmuutosta?

Vastaan heti, kun sinä kerrot, miksi ihmeessä äiti vaatii lapsia itse siivoamaan heidän pöydälle kaatamansa maidon, vaikka äitikin osaisi sen tehdä.

Kun kerran maailmassa näyttää olevan enemmän murhetta kuin hyvää, niin sen perusteella Jumala on paha..?

Ei kun päinvastoin. Parhaita osoituksia Jumalan hyvyydestä on siinä, että tämä kärsimyksen maailma on edelleen pystyssä.

Jos Jumala on kerran luonut kaiken niin minkä takia maailma on niin epätäydellinen? Minkä takia Jumala ei luonut siitä täydellistä? Tarkoittaako se sitten sitä että Jumala on epätäydellinen? Vai tarkoittaako se sitä että kaikki on sattumaa ja Jumalaa ei ole?

Pitäähän sitä nyt olla jotain kehittymisen mahdollisuuksia. Ketä kiinnostaa sellainen peli, jonka osaa kertalaakista heti?

Miltä sellainen ajatus tuntuu,että tekniikka ja teko-äly kehittyisi niin pitkälle ettei ihmisen tarvitsisi kuolla? Vaan tietoisuus olisi jossain koneessa ikuisesti? Eikö se olisi hienoa!?

Onhan näitä juttuja näkynyt joissakin lehdissä. Ei innosta minua yhtään. Ihmisellä on aikansa, ja sitten on hän vuoronsa tehdä tilaa jollekulle muulle.

Pystyisitkö elämään ilman sosiaalista mediaa viikon?

En kykene. Minulle tulee niin paljon aivan papin hommaan oleellisesti liittyviä viestejä, että mahdotonta olisi. En voi elää kovin pitkään niin, että ihmiset eivät saa minua kiinni

Kuunteletko klassista musiikkia?

Klassisen musiikin kuunteluni on viime aikoina lisääntynyt. Tärkein syy on siinä, että olen paennut radiojuontajien hölinöitä Radio Ykköselle, jossa on paljon klassista musiikkia. En hae siitä inspiraatiota, vaan rauhaa ja tasapainoa. Niinpä suosikkejani ovat barokkiajan säveltäjät Bach, Vivaldi ja Buxtehude. Aivan uudesta taidemusiikista olen erityisen vaikuttunut Arvo Pärtistä.

Uskotko että on olemassa maan ulkopuolista elämää? Ja miten käsitys Jumalasta muuttuisi jos älyllisiä olentoja löydettäisiin?

En usko pätkääkään siihen, että ulkoavaruudessa olisi elämää. Tämä ei kuitenkaan ole kirkon tai kristinuskon käsitys. En osaa perustella käsitystäni millään tavoin. Minusta vain tuntuu tältä.
Ei joku ulkoavaruuden olento ole Jumalan vaihtoehto. Jos tuollaisia ilmaantuisi, Jumala pysyisi kyllä ihan entisellään. Kun Amerikka löytyi, ei siitäkään Jumala muuttunut.

Mitä virkaa papeilla enää on? Eiköhän maailma ole jo kyllin sivistynyt hylkäämään uskonnot..?

Ellei pappeja olisi, kukaan ei vastaisi tähänkään kysymykseesi.

En ymmärrä sitä asiaa, minkä perustelun mukaan ihmisellä muka on sielu? Ihminen koostuu elimistä ennen kaikkea. Tietoisuus on aivoissa. Ja kun kuolee niin se on kaiken loppu. Mikään tieteellinen näyttö ei vahvista sitä että olisi jokin sielu vaan päin vastoin ei ole...

Myöskään Vanhan testamentin hepreassa ei ole sanaa, joka tarkoittaisi ruumiista irrallaan olevaa sielua.

Elämä on lohdutonta, mutta vielä onnettomammaksi se muuttuu jos on kristitty..? Pitää kantaa syyllisyyttä jostain perisynnistä muka? Että se ei vielä riitä kun joutuu sairauksia vastaan taistelemaan..?

Perisynti ei tuota sen isompaa syyllisyyttä kristitylle kuin kenellekään muullekaan. Se on kuva siitä, että ihmisen on mahdotonta elää vahinkoa tuottamatta. Jo pelkkä hengittäminen tuottaa hiilidioksidipäästöjä.

Mikä on parempaa kuin suklaa?

Perisynti ei tuota sen isompaa syyllisyyttä kristitylle kuin kenellekään muullekaan. Se on kuva siitä, että ihmisen on mahdotonta elää vahinkoa tuottamatta. Jo pelkkä hengittäminen tuottaa hiilidioksidipäästöjä.

Minkä takia Jumala on luonut skitsofrenian? Mitä hän sillä haluaa viestittää? Eihän siitä ole kuin haittaa?

Minä uskon, että Jumala opettaa skitsofrenian avulla ihmiskunnalle jotain, mitä se ei voisi muuten oppia.

Jos siis kristinuskoon uskoo, että on olemassa tämä maailma ja tuonpuoleinen, niin sehän alentaa elämän arvoa? Vain silloin elämä on korvaamattoman arvokas, jos tuonpuoleista ei ole? Elämähän olisi yhtä tyhjän kanssa jos tämä olisi joku väli vaihe?

En saa tästä ajatuksesta kiinni. Että Suomenko merkitys kaatuisi siihen, että Kanarian saarilla on lämpimämpää ja mukavampaa.

Tuli mieleen vastauksestasi sellainen kysymys, että jos usko on Jumalan työtä niin eikö ihmisellä ole vapaata tahtoa? Ja eiväthän kaikki usko Jumalaan, joten ovatko he jotenkin erilaisia?

Ehkäpä näin:
Elämä on kuin suuri joki. Sen kulkusuuntaan emme voi vaikuttaa niin kuin emme ajankaan kulkuun. Sillä on myös ne mutkat jotka joella on. Sen leveydet on meille säädetty ja ilman meidän vaikutustamme se päätyy mereen juuri sillä kohtaa, millä se päätyy.
Mutta sen varrella ja sitä kulkiessamme me voimme päättää monia asioita. Voimme valita matkaseuramme niiden kulkijoiden joukosta, jotka ovat meidän kanssamme joella. Voimme itse valita yöpymispaikkamme mahdollisten joukosta ja voimme päättää, annammeko kanoottimme kulkea joen oikeaa vai vasenta rantaa, vai olisiko virran keskiuoma parempi?

Onko sinun mielestä uskomisella loppujen lopuksi suurta merkitystä? Tarkoitan esim. sellaista, että silloin kun on hankalaa voi uskoa Jumalaan ja sitten kun on helpompaa niin ei välttämättä häntä tarvitse... Olen aina ihmetellyt sitä että minkä takia uskomisella tuntuu olevan niin suuri merkitys?

Usko on hyvä käsittää ennen muuta luottamukseksi. Samalla on hyvä muistaa, että meissä oleva uskokin on Jumalan työtä. Niinpä se vaikuttaa meissä silloinkin, kun itse luulemme olevamme Jumalasta kaukana.Mikä on vastauksesi?

Oletko joskus kalastanut? Jos olet niin millä välineellä?

Kalastelen jonkin verran. Joskus olen käyttänyt katiskaa, mutta nykyään kalastamiseni on sitä, että heittelen virveliä mökillä.

Next

Language: English