Tilikin oli jo valmiina, joten nyt viimein saa esittää toiveita siitä mitä kuvaan.
no huh! kai sitä ykp:tä sit pitää käydä, kuullostaa aika hurjalta. t:x85
No se havainto minkä siellä tein oli että mitä pidempää tuomiota henkilö istuu niin sitä rauhallisempi hän on kaikin tavoin. Tämä siis vaikka henkilöllä olisi siviilissä mennyt kuinka lujaa tahansa. Kovinta meteliä aina pitävät jotkut siwanryöstäjä-bensanhaistelijat, mutta kyllä se elämöinti sitten loppuu kun joku ei enää jaksa kuunnella.
Täällä myös vihreä passi. Sanottiin, että voi joutua kirjuriksi, apulaiseksi jhnkn virastoon, keittiöön, autonkulj. tmv. avustavaan rooliin.
Etulinjaan ei asiaa. Jo 1 maahanheittäytyminen voi viedä juoksukyvyn = liikaa riskiä muulle joukkueelle.
Joo ei myöskään näillä lumpioilla kannata hypätä kuin korkeintaan veteen. Kirjuri kuulostaa ihan asialliselta.
Mistä vitusta kukkaa voi edes ostaa, jossei siis tunne ketään linkkejä? Ei tuonne ostarillekaan viitsisi mennä pyörimään kun pelkkää oreganoa siellä kaupataan
No ei se kyllä oikein mistään silloin onnistu ellei itse kasvata, mutta ostamisesta kysyitkin eli jäljelle jää vain ylihintaiset ja vaikeakäyttöiset nettikaupat. En taida linkittää sattuneista syistä, mutta kanadalaisia esimerkiksi löytyy runsaasti.
jep näin on. tota käyn täl hetkel ykp:tä ja viel ois 9kk. jäljellä, enkä millään jaksais.. kauanko vankien tulo-osastolla joutuu olemaan ja minne joutuu ensikertalainen? saako pitää omat lääkkeet? sori sekava teksti. t:x85
Tulo-osastolle ei PITÄISI joutua olemaan montaa päivää. Kysehän on siitä, että sillä välillä etsivät sinulle jonkun mukavan skitsofreenikon sellitoveriksi, eli kunhan paikka joltain osastolta vain vapautuu. Ei todellakaan saa pitää omia ja harvassa tapauksessa saat myöskään edes etäisesti samaa tavaraa tilalle. Käytäntö näyttää olevan, että vahvojakin psyykenlääkkeitä saa lähes sormia napsauttamalla ja yhtään mitään muuta oikein ei. Niin ja vielä tuo ensikertalaisuus: Ei vaikuta mihinkään vaan osastollasi voi olla kaikkea mitättömistä huumerikoksista istuvista elinkautisvankeihin.
Jos voittaisit 100 000 €, mitä tekisit niillä?
Sama kysymys, mutta summa vain vaihtelee muutamasta tonnista tähtitieteellisiin summiin.Alustava arvio: 25% kihlattuuni. 20% matkusteluun. 20% hyväntekeväisyyteen. 20% säästöön. 10% kirjan tekemiseen liittyviin kuluihin. (asiantuntijalausunnot jne.) 5% kaikkeen hemmetin turhaan.
Tai sitten muihin kuin aseistautuneiden hommiin. Ei ne laita vapautettuja sotimaan, oletuksenahan siis aina on että aseen käsittely yms on vierasta, koulutushan olis nopea, mutta niin on nykypäivän sodatkin... Mutta toivottavasti ei päästä näkemään miten Suomi sitten toimisi tosipaikan edessä.
Niinpä. Jos kerran osataan opettaa tappamaan niin kai nyt sitten myös vaikka hoitamaan haavoittuneitakin.
kyl on huikeen kallista! tekis mieli kasvattaa ite, mutta on tosi kuumottavaa puuhaa. t:x85
On joo kuumottavaa taatusti. Kun joku ilmoittaa, että naapurista kuuluu jotain epäilyttävää niin ei poliisia kiinnosta. Mutta jumalauta kun joku HAISTAA jotain epäilyttävää niin kohta siellä tongitaan joka nurkka ja kopissakin saattaa olla kaikki joiden edes oletetaan lähikuukausina asunnossa käyneen.
Veikkaan jos sotimaan joutuisit, niin sota olis ohi ennen kuin koulutuksesi olis ohi. Eli ei "etulinjaan", mikä se sitten nykypäivänä onkaan, mutta siis kyllä, rauhan ajaksi vapautetut koulutetaan!
No sinänsä jos noin on niin on hieman turhaa edes aloittaa se koulutus. Kyllähän panoksensa voi antaa muutenkin kuin tekemällä jotain vakaumuksensa vastaista. En väitä ettäkö sen armeijapsyykkauksenkaan jälkeen en pystyisi tappamaan ketään, mutta kyllä se senkin jälkeen silti olisi myös pala palalta itsensä tappamista.
kyl. tääl 019 alueel maksaa 20e grammalta kukka. paljos siel päin maksaa? t:x85
No 03-alueella mennään välillä jo hinnassa 25€/g. Täällä nyt ei edes saa mitään ellei matkusta vähintään tuntia johonkin suuntaan. En tosin edes tarvitse.
Jossain ehdotettiin että kansanedustajien palkkoja nostettaisiin jotta oikeat asiantuntijat niistä hommista kiinnostuisivat. Nykyään siellä on lastentarhanopettajia tekemässä politiikkaa. Muutenkin kansanedustajien palkat ovat äärimmäisen pieni menoerä. Ajatuksia?
Palkkioiden nostaminen saa sinne ihmisiä luonnollisesti niiden palkkioiden takia. Jos meillä on pakko olla tällainen järjestelmä, niin sinne tulisi houkutella edes suoraselkäisiä ihmisiä joiden päätarkoitus siellä on aina parantaa kansalaisten asioita. Kaiken lisäksi ei järki käy aina käsi kädessä korkean koulutuksen kanssa. Sivistyssanat voi hallita täysin ja olla silti aivan täysi... Niin.
Etulinjaan vaan miinaa polkemaan! (eikö suomessa voi reservikieltäytyä?)
Joo kyllä siinä niin käy. Tai jos pitää testata onko jossain vaikka tarkka-ampujia niin kyllä se on että: "Sotamies Lilo, kävele hitaasti tuonne aukiolle!"
no pikkase joo :) polttaisin ennemmi hatsii, mut on kallista ja saatavuus nykyää vaikeaa t:x85
Jeps. Jännä ilmiö sinänsä. Vaikka en polttele niin olen vuosia seurannut miten saatavuus lisääntyy ja samalla hinnat kasvavat. Tuo ilmiö on jo tutkimuksen arvoinen. WTF oikeasti!?
no oon syöny bentsoi noin 10v. jo välil enemmän ja välil vähemmän, mut vahvimpii tähän mennessä. lyricaa menee kans 300mg.
No sitten varoitukseni tuli kyllä n. 10v. myöhässä.