No enpä mitään mieltä. Antaa Mikan jeesustella pääkirjoituksissaan ihan vapaasti.
mikä vamma sun selässäs on
No ei sinänsä enää mitään häiritsevää, mutta jotain kieroumantynkää on.
Oliko teillä sellikavereita?
Mulla oli aluksi nigerialainen pilvimuuli kuten olen jo aiemmin täällä kertonutkin. Sitten sain oman sellin. Myös Joonalla oli jossain vaiheessa joku subutex-diileri sellikaverina.
Joko painimaan? Miehisellä, ei homoilla tavalla. Saadaan gotletista atleetti!
Kiitos, mutta ei kiitos! :)
Otettiinko teidät kiinni samaan aikaan?
Kyllä, olisiko ollut n. 10min väliä vaan.
Oliko Joonan äiti ja isäpuoli Suomessa sillon ku kaikki tapahtu?
Juu. Siksi olikin aika huvittavaa, että myös he olivat vangittuina jonkun aikaa.
Miltä tuntui odottaa kiinnijäämistä?
"Tapahtuu mitä tapahtuu"-fiiliksellä mentiin.
Eiks veri haise ihan hirveälle? Miten te pystyitte olemaan siel kämpässä sen ruumiin kanssa niin pitkään?
No ei se kyllä haise... Mutta itse raato tuoksuu sitten melko jännittävältä.
Mikä oli ensimmäinen ajatus, kun tajusit, että Joona oli tappanut Jennan?
"Piti vittu vielä tähänkin joutua sotketuksi!" tai jotain vastaavaa...
Mitä sisältöä sulla on elämässäs näitten sosiaalisten medioiden ulkopuolella?
Syöminen? :D
Saako sitten mikään sua itkemään?
Joku irtirepeytyvä raaja kenties? Ei mies pienistä pillitä.
Saaks mikää leffa sua itkeen? :D
Myöntäisin kyllä jos sellainen olisi, mutta kun ei niin ei.
Löysin sattumalta tän sivun... P.Pennanen on mun hyvä kaveri ja olen kaverin tuntenu yli kymmenen vuotta, moni puhuu siit paskaa mut kannattas tutustuu kysees on oikeesti mukava ja hyvä tyyppi vai mitä sanoo Joel?
Uskon myös näin.
Diggaat Nirvanaa, mikä levy on paras ja mistä ns. "löysit" bändin?
Pennanen on kuitenkin suhteellisen kova jätkä, joten jotain oppiahan te olette häneltä varmastikin saaneet?
No ei tässä kyllä mitään valmennustakaan ole ollut... :D
Mitkä nuo tietyt kriteerit ovat? :D
Aidolta vaikuttava ja riittävän vanha profiili monella selkeällä kuvalla jne. Lisäksi poistan samantien jos henkilö kuuluu esim. Jennan isän suljettuun juonittelu-/murhaisipa joku Lilon-ryhmään. Mielellään myös vain omanikäisiä ihmisiä lisäilen. Mutta voin siis hyväksyä tuntemattoman henkilön kaveripyynnön aivan hyvin. :)
Miksi nuori kaveri istuu jatkuvasti kotona? Jos et mitään pelkää, niin miksi et poistu sieltä "ilmaisesta täyshoidosta", josta tosin maksat ruokarahaa..Näin tämän Hiltusen vuoden alussa Jokelan matkasellissä. Oli käräjäreissulla. Ei jumalauta, ei sellasen hiiren pahoinpitelijää voi pitää minään..
No voisin poistua aivan hyvin, mutta tekisin sitten vain tätä samaa jonkun toisen nurkissa!
Oliko pennanen osallisena millään tavalla teidän bisneksiin aikoinaan ja teettekö laittomuuksia yhdessä nykyään?
Ai saatana! :D :D :D Tätä me oikein odoteltiinkin! Eli Pennanen oli meidän massivisen ja kansainvälisen kokaiini- ja ihmiskauppaorganisaation Suomen pään nokkamies! Kaikki 200 Suomeen sijoitettua "sotilasta" vastasi suoraan hänelle! Aaahhahhahaa tai sitten helvetti sillä ei ole yhtään mitään tekemistä koko asian kanssa! :D Jotain nappeja tuohon ylivilkkaaseen mielikuvitukseen nyt hei oikeasti!
Huomattu on!
:(
Niin, elämän suhteen! Ja jos et ole aloittanutkaan niin mitä ihmettä oikein venailet??
Haudan lepoa venailen minä!
Hyväksytkö facebookissa kaikki noubadit ja tuntemattomat kavereiks? Jos hyväksyt niin miksi?:)
En hyväksy, kyllä mä pääsääntöisesti pidän tietyistä kriteereistä kiinni.
Ei se vaadi mitään jaksamista! Laiskimus
Mä olen!
Susta saa sellaisen kuvan et oot luovuttanut :)
Elämän suhteen? Vai minkä? Ehkä mä en vaan ole ikinä edes yrittänytkään! :D
Johan oot vaikea! Kuvien lisäksi voisit jakaa myös videoita. Voisit osoittaa ihmisille, ettet oot täys hullu (kyllä, sen voi osoittaa myös kuvilla) ja jos alkaa vituttaa voit poistaa sen hetkessä. Vieläkö? :D Ei instagram tarvii perusteluita!
ENMIÄJAKSASUATANA! :(
Liittyen tuohon "se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön"... niin, jos huumeiden kanssa alkaa temppuilemaan, niin luulis kyllä täysjärkisen tietävän, ettei siinä hyvin käy tai ainakin on melko todennäköistä että jonkinlaisiin vaikeuksiin joutuu. Järkeä saa ja pitää käyttää. Suositeltavaa ainaki