Ymmärrän hyvin miltä tuntuu olla väärän kokoisissa vaatteissa syytettynä jostain mitä et ole tehnyt. Kaikki sisällä ja ulkona tietävät kuka olet ja mistä olet vangittuna. Vettä sentään sain.
Pelottiko sua ekaa kertaa mennä vankilaan tai jännittikö edes
Ei pelottanut, mutta toki mietin kuinkahan raskaaksi siellä olo käy.
oliko työntekijät asiallisempia kuin vartijat linnassa ?
Vartijat ovat yleensä aika harvasanaisia. Toki en niistä ole juttuseuraa koskaan hakenutkaan. Muuten kaikki työntekijät hoitavat sen oman toimenkuvansa. Ihan asiallisia siis.
sielläkö sut sidottiin ? Ja riehuko joku muu ?
Ei sidottu eikä kukaan riehunut ainakaan niin että kaikki olisivat huomanneet.
Mitä tekemisistä siellä oli ja oliko siellä yhtä tiukat säännöt kuin linnassa ? Oliko siellä kaapin kokosia hoitajia 😁😂
Ulkoilu pienellä sisäpihalla, mutta sama oikeus toki on kaikilla. Se minkä ainakin muistan vielä oli tyyliin joskus kerran viikossa mahdollisuus päästä kuuntelemaan CD-levyjä johonkin musiikkihuoneeseen. Sellien ovet olivat myös paljon enemmän auki. Hoitajat olivat ihan tavallisen kokoisia. Lähinnä miehiä.
Mitä ne kyseli ja teki siellä
Lähinnä tarkkailivat vain etäältä ja joskus harvoin kyselivät jotain esim. lapsuudesta tai sitten tuntemuksista juuri siinä hetkessä.
Kauan olit itse pöpilässä tutkittavana ? Kun tää j case oli.
Muutaman viikon (kai?), mutta kyseessä ei ollut varsinainen mielentilatutkimus.
joskus muistan lukeneeni että poliisin valvonnassa on voinut vaikka poistaa face tilin etc.
okei
niin mut näitä esimerkkejä on useita. Tuomo otetaan kiinni vaikka tapon yrityksestä. Puoli vuotta sen jälkeen ilmestyy 1 tilapäivitys. Sitten tuomion loppuun asti ei kuulu mitään. Näitä tapauksia on useita et muutama kk sen jälkeen. Pääseekö pöpilässä tai poliisin silmien alla käymään netissä ?
Ei kyllä ainakaan noin vakavissa jutuissa. Pienen tuomion kanssa onhan sitä voinut lomilla käydä netissä.
Missä vaiheessa tuomittu pääsee käymään facessa ? Oon monta kertaa stalkannut erilaisten rikoksista kiinniotettujen faceja ja huomannut et monesti jos ne on ollu kiinni niin muutama kuukausi sen jälkeen ovat käyneet Facessa ja sitten katoavat taas moneksi vuodeksi.
Itse uskon, että näissä tapauksissa salasana on annettu esim. naisystävälle. Tämä sitten katsoo ja välittää viestit ja tekee halutut muokkaukset tiliin.
Mistä tää Lilo sukunimi on revitty ? 😄🤔
isältäni
Koska poliisi kävi viimeksi oven takana ja miksi ?
2015 kesällä laskujeni mukaan. Kyseessä ei ollut rikosasia.
Syötkö vitutukseen/suruun ? Oot vaan saanut vuosien mittaa miehisiä muotoja kun aikaisemmin susta näki läpi 😁
Jaa-a, ainakin aikani kuluksi syön. Varmaan muillakin syillä.
Onko sinulla taidetta tai julisteita seinälläsi? Lähetä kuva!
Viimeisin nainen kenen kanssa puhuit on sinun vaimo 5v päästä. Luota ja usko muhun.
Jos sukulaisia ei lasketa niin kuulostaa ihan hyvältä.
Haaveiletko kun kuvailet kontakteja matkapuhelimessasi?
En ymmärtänyt kysymystä.
Olitko humalassa eilen ?
en
koska olet viimeksi ollut jollekulle helvetin vihainen ?
En nyt lähiaikoina ainakaan. Muutama vuosi sitten hermostuin jonkun vittuiluun netissä niin, että kaivoin tyypin osoitteenkin. Ymmärsi onneksi pyörtää puheensa ennen kuin kävin syömässä sen.