Mikä sinua ärsyttää tällä hetkellä? Ja mitäs olet tehnyt?
Viikonloppu: meille tuli torstaina kaveri kylään keskustan kämpille ja sen oli tarkotus lähtee liftaamaan kaverinsa kanssa ympäri suomea (viimeisen tietoni mukaan, nämä kaverukset ovat nyt Kokkolassa). Siitäpä Kassu innostui ja kyseli että oisko mulla mitään perjantaina ja että lähettäskö Liftaamaan, minä pieni yllytyshullu sitten tietysti suostuin ja päädyttiin suunnitteleaam minne mennään eka. Lahti oli päämäärä (näkisin kultaa, jolla on tänään syndet <3).
No perjantai aamuna Kuopion liftauspaikalle ja 1,5h meni, ennen kuin saatiin kyyti Mikkeliin asti. Mikkelissä hortoiltiin ympäriinsä, kunnes tajuttii lähtee kävelee moottoritien joku levähdyspaikka-juttuun, josda meni 2 min saada kyyti Lahteen.
Lahdessa sitte käytiin lataamassa akut hesellä ja sit käveltiin Kivimaan abclle, jossa istuttiin ja syötiin eväitä. Kahdeltatoista lähdimme etenemään Kytölään päin, jonne ei kauaa kävellyt. Siellä sitten leiriydyttiin tarhan pihan roskakatoksen taakse ja koitimme nukkua (josta ei mitään tullut) ja.sen j