@Minizy

Mini-Milla

Ask @Minizy

Sort by:

LatestTop

Kuka inspiroi sinua?

Saan energiaa pyrkiä tavoitteisiini kun mietin ihmisiä jotka ovat ne jo saavuttaneet. Esimerkiksi opiskelijat jotka opiskelevat unelma-alaani tai jo valmistuneet ja alalle työllistyneet henkilöt. Opiskelu on tärkein asia johon haen inspiraatiota ympäristöstä. En osaa ajatella esim. piirtämiseen tai maalaamiseen inspiroivia henkilöitä.

Voiko yksinäinen olla onnellinen?

Hmmm. Yksin oleva ihminen on todennäköisesti onnellisempi kuin yksinäinen ihminen, mutta sanoisin että kyllä yksinäinenkin voi olla onnellinen. Elämässä voi olla moni asia todella hyvin ja ihanaa vaikka tuntuisikin samalla vähän yksinäiseltä. Toiset ihmiset myös sietävät yksinäisyyttä paremmin kuin toiset.

Related users

Onko seksi ennen avioliittoa synti?

Riippuu elämänkatsomuksesta :D Sanon ei, koska määrittelisin ns. synnin toisia vahingoittavaksi toiminnaksi jos se pitäisi jotenkin määritellä.

Kuinka paljon rahaa olet käyttänyt tänään ja mihin?

Ostin mulle ja poikaystävälle grillimätöt romanttiseksi sunnuntailounaaksi, sit junalippu kotiin ja siwasta nopea valmisruoka huomiseksi töihin. Tais mennä jotain 40€.

Tykkääkö etchi-animesta/mangasta?

Voin ihan hyvin tykätäkin, jos vaan löytyy hyvä sellainen. En kyllä ole toistaiseksi juuri katsonut/lukenut tätä genreä.

Jos voisit elää ikuisesti, haluaisitko?

En. Ihmiselämänkaareen kuuluu ennen pitkää kuolema ja sitä ennen sen hyväksyminen. Voisin elää vaikka 10-20 vuotta pidempään mutta kuolemattomuus olisi aika kamalaa :<

Jos sinulla voisi olla yksi supervoima, mikä se olisi?

Kaikenlaisen perinteisten supervoimien - kuten lentäminen ja ajatustenluku - sijaan tulee mieleen arkielämää ja tulevaisuutta helpottavia juttuja.
Esim. semmoinen supervoima, joka takaisi minkä tahansa opiskelupaikan tai työpaikan johon hakee, ois aika pop.

Jos sinun pitäisi värjätä hiuksesi ja pitää se väri seuraavat viisi vuotta, minkä värin valitsisit?

Vaaleanpunainen ;__; Oi kyllä. Olis aika parasta jos väri ei haalistuisi yhtään viidessä vuodessa.
Mietin ensin että olis kanssa kiva jos hiukset eivät kasvaisi yhtään viidessä vuodessa että lyhyt malli pysyisi nättinä, mutta toisaalta malleihin kyllästyy vähän väliä. Vaaleanpunaiseen ei kyllästy ☆

Satutko tietämään miksei lukiossa ole oikein erityisopetusta toisin kuin peruskoulussa ja amiksissa ja mitä mieltä olet asiasta?

Ei tottapuhuen mitään aavistusta. Käsitykseni ja kokemukseni erityisopetuksesta jäivät yläasteelle, amiksessa ja (aikuis)lukiossa se ei näkynyt mitenkään. Toisaalta jos jotain ei itse tarvitse niin sitä ei välttämättä huomaa

Pitääkö miehen olla sinkku että sen kanssa voi kaveerata?

Ei pidä, mutta erityisen mustasukkainen tyttöystävä voi olla ongelma.
Varatun tyypin kanssa on hyvä kaveerata siksikin, että kun mies tietää että tiedät hänen olevan varattu, ei jää epäselväksi yritätkö flirttailla vai olla muuten vaan mukava tyyppi. Sinkun kanssa voi olla kiusallista kaveerata jos tyyppi luulee että tässä on nyt jotain enemmän.

Mikä oli lempileikkikalusi lapsena?

Me leikittiin tosi paljon "ukoilla", eli suurella kokoelmalla about samankokoisia sekalaisia leluhahmoja, mäkkärin leluista kaikenlaisiin muihin figuureihin. Ne oli ihan parhaita, pystyi leikkimään vaikka Harry Potteria kun vain valittiin jokaiselle hahmolle sopiva figuuri :3
Ukkoleikit oli huippuja - tykkäsin kovasti myös legoista ja barbeista joita oli molempia suuri kokoelma. Mitään yksittäistä lelua, joka olisi ollut ylitse muiden, ei tule mieleen.

Jos olisit karkki, mikä olisit?

Haluisin just nyt suklaakonvehteja joten vastaan suklaakonvehti. Sit voisin syödä itseni hyvillä mielin. Eikun hetkinen...

Oletko kuuman vai kylmän sään ihminen?

Ehdottomasti kuuman! Koska oon viluinen suurimman osan ajasta jos ei ole hellettä - nytkin varpaita palelee :< Kuumalla on kiva syödä jäätelöä ja pitää nättejä mekkoja.

Onko suomen kuuluisin kehonrakentaja Jari ”Bull” Mentula mielestäsi komea?

En pidä kehonrakentajia komeina. Naruskäsipojut ftw

Kerrotko usein valkoisia valheita kavereille? Kaduttaako myöhemmin, ettet puhunut totta?

Koitan pyrkiä nykyisin siihen etten kertoisi minkäänlaisia valheita, elämä on helpompaa kun ei tarvitse varoa että puhuisi itsensä pussiin jossain vaiheessa.
Nuorempana varsinkin tuli kyllä varmasti kerrottu enemmän valkoisia valheita kun ei kiltteyttään kehdannut kertoa totuutta (jos esimerkiksi kaveri A ei pidä B:stä ja B kysyy minulta mitä mieltä A hänestä on). Ja kyllähän valehtelu aina vähän kaduttaa vaikka sillä turvaisikin toisen hyvän mielen. Tein nuorempana myös sitä, että huijasin että on jotain muuta tärkeää tekemistä silloin kun en vain jaksanut lähteä kaverin kanssa johonkin. Nykyään tiedän että on ihan ok sanoa jos väsyttää tai haluaa vain omaa aikaa.

Käräyttäisitkö kännissä ajavan kaverisi?

Jos kaveri lähtisi ajamaan yhtään pidempää matkaa niin soittaisin kyllä poliisit perään. Vaarassa olis kuitenkin ennen kaikkea kaverin itsensä turvallisuus.

If people had a warning label, what would yours say?

"Lazy" would do. Not sure if that's a proper thing to warn others about, but I think that laziness is one of my worst traits.

Ilmeesi kun tajusit että lapset eivät synnykään naisen perseestä?

......ööh mitä? :DDDDdd

Next

Language: English