@Superpupu

Nellie (LovettMonster)

Ask @Superpupu

Sort by:

LatestTop

Previous

Vietätkö tänä kesänä aikaa samojen vai eri ihmisten kanssa kuin viime kesänä?

deeveri’s Profile PhotoDeeveri
Kiusaan selvästi itseäni, kun vastailen näihin kesäkysymyksiin marraskuussa :D
Kesät vietän yleensä samojen ihmisten kanssa: kaukana asuvien muusikkoystävien kanssa nähdään niin kursseilla kuin muutenkin lomalla, tietty näen muitakin kavereita ja perheen kanssa käydään mummolassa ja nähdään serkkuja. Seura vaihtelee välillä, sillä kursseilla tutustuu uusiin ihmisiin. Viime kesänä näin myös paljon sukulaisia, joita näen harvemmin, kun oli eräs sukujuhla.
Liked by: Deeveri

Saitko tehtyä kaikki asiat, mitä suunnittelit tekeväsi kesällä? Jos et, niin mitä jäi tekemättä?

deeveri’s Profile PhotoDeeveri
Vastaan tähän nyt tosi myöhässä, mutta itse asiassa asia on edelleen ajankohtainen: mun oli tarkoitus kirjoittaa 2 omaa biisiäni nuoteiksi kesällä, mutten jaksanut ja siksi pari viikkoa sitten vielä paniikissa kirjoitin biisejäni, että ehdin nuotintaa ne ennen musadiplomia... Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää! Ainakin lähestyvä deadline sai mut ahkeroimaan. Diplomikin on nyt suoritettu!
Kesällä tavoitteeni oli opetella uutta piano-ohjelmistoa ja sen suhteen edistyin hyvin (vaikka muusikosta tuntuu varmaan aina siltä, että olisi pitänyt treenata vielä enemmän...) Ja tärkein tavoitteeni toteutui: halusin oikeasti rentoutua kiireisen ja stressaavan kevään jälkeen!
Liked by: Deeveri

1. Parhaimman makuinen juoma? 2. Pahimman makuinen juoma?

1. Kaakao kermavaahdolla tai Mäkkärin suklaafrappe (jota ei taida enää saada, moccafrappekin käy!) Sekä tietty Muumimamman voimajuoma (tee, älkää huolestuko!)
2. Maito ja vesi sekaisin. Kaverit tekivät mulle jäynän joskus yläasteella... Ei kiitos enää ikinä!
Liked by: Deeveri

People you may like

emilia1173’s Profile Photo veera akkanen
also likes
Mariaawz’s Profile Photo Maria Arietta
also likes
Want to make more friends? Try this: Tell us what you like and find people with the same interests. Try this: + add more interests + add your interests

Kuinka usein tapaat kavereitasi kasvotusten?

Varmaan joku kaveri on laittanut tämän mulle, että tuntisin huonoa omatuntoa... Mutta joo, ihan liian harvoin. Muusikkokavereita näen konserteissa ja harkoissa (riippuu, mikä projekti on milloinkin menossa) ja kaukana asuvia ystäviä pyrin näkemään aina, kun on loma. Arkisin on tosi vaikeaa löytää aikaa ja energiaa nähdä ihmisiä, kun musiikki vie niin paljon aikaa. Jos on paljon konsertteja ja uutta treenattavaa ohjelmistoa, voi mennä jopa 3kk, etten näe muita kuin muusikoita harkoissa... Onneksi koulu loppuu kohta, niin ainakin sen suhteen on vähän enemmän aikaa! Tai sitten onnistun kasaamaan itselleni vielä lisää musiikkiprojekteja.
Liked by: Deeveri

Do you know anyone who likes to be happy and earn 5000 euros or more in a week?

No, I don't. Everyone is sad and depressed here in Finland and doesn't want more than 4999e in a week.

Kuinka sotkuinen huoneesi on?

Kyllä täällä kävelemään mahtuu, jos on hyvä tasapaino ja tarpeeksi ketterä!

Oletko hyvä uimari?

En mitään kilpauimaritasoa, mutta riittävän hyvä itselleni, mitä nyt muutaman kerran kesässä käyn uimassa. Uin aika hitaasti, mutta jaksan uida pitkiä matkoja ilman, että lihakset menevät maitohapoille.

Oletko tehnyt unessa jotain sellaista, mikä olisi oikeassa elämässä laitonta? (Jos riittää pokkaa, niin kerro mitä!)

deeveri’s Profile PhotoDeeveri
Kyllä, unissani olen huolestuttavan usein hakannut ihmisiä ja kerran myös tappanut yhden, mikä on hämmentävää, koska oikeasti en ole ollenkaan aggressiivinen. Vielä useammin olen muuttunut näkymättömäksi ja mennyt kauppaan syömään irtokarkkeja.
Liked by: Deeveri

Onko näyttölukossasi salasana, pin-koodi, kuvio, pyyhkäisy vai ei mitään?

Salasana. Luultavasti unohtaisin pyyhkäisykoodit...
Nyt sain uuden puhelimen, jossa on enemmän muistia, joten sain askin takaisin, jee!
Liked by: Deeveri

Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?

Ihan pienenä (joskus eskarissa) olisin halunnut olla junankuljettaja, balettitanssija, harpisti ja notkeilija (tarkoitin varmaan voimistelijaa :D) ja kaikki nuo samaan aikaan. Ala-asteen kakkosluokalla aloitin pianonsoiton ja päätin, että haluan isona pianistiksi. Sen jälkeen mieli ei enää ole muuttunut (paitsi suunnitelmat tarkentuneet niin, että pianistin ohella kouluttaudun myös pianopedagogiksi).
Liked by: Arska

Onko joku opettaja inspiroinut sinua kouluvuosiesi aikana?

Omat piano-opet sekä muut ihanat opet musaopistolla! He ovat parantaneet itsetuntoani, rohkaisseet ja kannustaneet ihan korvaamattoman paljon. He ovat löytäneet musta ihan uusia voimavaroja ja saaneet mut ulos kuorestani, puhkeamaan pienestä nupusta kukkaan. Olen paljon rohkeampi, itsevarmempi, rennompi ja positiivisempi heidän ansiostaan.
Liked by: Aada

Mikä on yllättävin lahja, jonka olet saanut?

Pirkan banaani. Olin yhden hienon henkilön luona ja olin lähdössä, kun hän alkoi perheensä kanssa syömään päivällistä. Henkilö kysyi, haluanko minäkin syödä, mutta kyytini (olin menossa kaverilleni) odotti minua jo pihalla. Sanoin, että en voi jäädä, koska kyyti odottaa. Henkilö alkoi kovasti murehtimaan, olenko nälkäinen. Selitin, että saan kyllä kaverilla ruokaa ihan kohta, mutta tämä henkilö oli niin huolehtivainen, että ryhtyi tutkimaan, olisiko keittiössä mitään nopeasti syötävää ja antoi minulle banaanin. Banaani kädessä sitten kävelin autoon ja kaverilla pääsimme syömään päivällistä heti perille päästyämme aivan kuten arvelinkin :D Mutta on kyllä suloista, että toinen on noin huolehtivainen ja edelleen Pirkan banaaneja nähdessäni alkaa hymyilyttää, kun muistuu mieleen tämä!
Liked by: Arska

Tykkään siitä miten toi mustiin lakanoihin liittyvä vastaus kuulostaa jotenkin niin asiantuntevalta :DD

Hahah, niin näköjään käy, kun omistaa liikaa mustia tekstiilejä ja kokemusta kertyy! :D

Sisustatko mieluummin julisteilla vai tauluilla? Vai ripustatko seinille jotain ihan muuta?

deeveri’s Profile PhotoDeeveri
Huoneeni seinät on tapetoitu julisteilla (ja nuoteilla). Taulut olisivat tyylikkäämpiä, mutta huoneeni isoin seinä on vino, joten tauluja olisi mahdotonta ripustaa seinille. Julisteita on niin paljon, etteivät me mahtuisi seinille kehystettyinä ja mielestäni monta julistetta vieri vieressä näyttää paremmalta kuin kehykset kiinni toisissaan. Näin on myös turvallisempaa -yöllä päälle tippuva juliste ei kirpaise yhtä paljon kuin taulu :D
Liked by: Deeveri

Mitä teet ensimmäiseksi herättyäsi?

Pelästyn kovaäänistä herätystäni, menen paniikkiin, koska tajuan, että pitää oikeasti nousta, koitan sammuttaa inhottavan herätyksen, sohin paniikissa puhelimen näyttöä ja puhelin vaan huutaa ja menen vielä enemmän paniikkiin. Kun lopulta saan herätyksen pois päältä, iskee paniikki, että pakko nousta ennen kuin nukahdan uudestaan.
Liked by: Aada

Mietinpä tässä eri ammatteja ja tulin siihen tulokseen, että en tunne henkilökohtaisesti ketään aikuisviihteen ammattilaista. Niinpä kysyn teiltä, muutamat seuratut, tunnetteko te ketään stripparia tai pornonäyttelijää?

En tunne -ainakaan tietääkseni :D
Liked by: Aada

Hei te muutamat luottoseuratut. Omistatteko mustia lakanoita? Ajattelin hankkia sellaiset ja mietin mahdollisia hyviä ja huonoja puolia. Kertokaa kokemuksenne. Jos et omista, voit skipata kysymyksen tai kertoa vapaamuotoisen tarinan, jonka aiheena on lakana.

Hei!
Mustissa lakanoissa on sama ongelma kuin mustissa vaatteissa: pöly, irronneet hiukset sun muut roskat erottuvat niistä voimakkaammin kuin värikkäistä lakanoista. Jos sekä alus- ja pussilakanat että tyynyliina ovat mustat, on välillä vaikeaa hahmottaa, missä tyyny on tai hämärämmässä koittaa asettaa peittoa oikeinpäin. Oman vaatekaappini sisältö koostuu mustista vaatteista, joten kun vaatteita valitessani laitan esim. sukat ja paidan hetkeksi sängylle, en meinaa löytää niitä enää, kun maastoutuvat niin hyvin lakanoihin :D
Eli itse kokemani haittapuolet eivät ole niin häiritseviä, että niitä ihan haitoiksi voisin sanoa. Lähinnä huvittaa vaan. Hyviä puolia on se, että ainakin itselläni musta miellyttää silmää ihan älyttömän paljon! Näyttää niin esteettisesti miellyttävältä, kun koko sänky on musta. Musta on värinä niin kaunis, salaperäinen ja arvokas, eikä siihen kyllästy. Se on lempivärini ja jos itsekin tykkäät mustasta, mikset ostaisi mustia lakanoita? Vaikka huoneen sisustuksessa olisi muitakin värejä, musta sopii oikeastaan kaiken kanssa. Musta pyjama päällä on ihanaa sukeltaa mustiin lakanoihin, koska tuntuu aivan kuin sulautuisi niihin ja kaiken mustuuden ympäröimänä on turvallinen ja rento olo.

View more

Liked by: Aada Deeveri

Oletko joskus nolostunut tai tuntenut olosi kiusalliseksi, jos sinua on kehuttu kauniiksi tms?

AINA. Mulla on tosi hyvä itsetunto ja pidän itseäni hyvännäköisenä, mutta jos sen kuulee jonkun muun suusta, niin jestas sitä punastelun ja hihittelyn määrää. En itse asiassa vaivaannu, mutta jotenkin vaan nolostun. Vaikka mua kehuttaisiin mistä asiasta vaan, nolostun. Ilahdun todella paljon ihan kaikenlaisista kehuista, mutta en vaan osaa ottaa niitä vastaan asiallisesti. Varsinkin jos ihminen jatkaa ja jatkaa kehumista, alkaa nolottaa, kun hoen koko ajan "Kiitos! Kiitos! Heh, kiitos! Heheheh, kiitos!" Toisaalta hämmennyn helposti asioista, jotka tulevat yllätyksenä, joten ehkä hämmennyn osittain myös siksi, että kehut tulevat mulle yllätyksenä.
Liked by: Aada Deeveri

Mihin asioihin olet (omasta mielestäsi) liian nuori ja mihin liian vanha? Harrastatko niitä silti?

Mihinkään konkreettiseen tekemiseen, josta nautin (esim. mangan lukeminen) en tule koskaan olemaan liian vanha, paitsi sitten, jos asia ei enää kiinnosta niin kuin ennen ja siitä kasvaa yli. Mietin asiaa siis toisestakin näkökulmasta.
Olen liian vanha kiukuttelemaan pikkuasioista tai käyttäytymään lapsellisesti tai ilkeästi muita kohtaan, koska tässä vaiheessa elämää pitäisi jo tajuta, ettei ole mitään järkeä tahallisesti pahoittaa muiden mieltä ja ettei kaikkea haluamaansa voi saada ja se vaan pitää hyväksyä. Olen kyllä hyväkäytöksinen nuori, mutta välillä väsymyksen ja stressin (+ kovan nälän ja siitä seuraavan päänsäryn iskiessä) sisäinen hirviöni pääsee valloilleen tiuskimisen muodossa ja myöhemmin hävettää. Olen myös liian vanha katsomaan asioita vain yhdestä näkökulmasta tai inttämään vastaan ilman kunnon perusteluita. Näin en ainakaan tietoisesti enää pyri tekemään.
Mielestäni olen liian nuori tekemään suuria elämään vaikuttavia päätöksiä ja ottamaan liikaa vastuuta. Henkisesti olen vielä liian nuori muuttamaan omilleni. Onneksi siihen on vielä ainakin vuosi aikaa ja siihen mennessä olen ehtinyt henkisesti valmistautua asiaan. Vielä en myöskään pärjäisi yksin ulkomailla.

View more

Jos olisi mahdollista pidentää vuorokautta, niin lisäisitkö vuorokauteen tunteja, tunteihin minuutteja vai minuutteihin sekunteja? Miksi? (Jos tämä kysymys kuulostaa järjettömältä, voit vaikka laittaa vastaukseksi jonkun yhtä järjettömän kuvan.)

Lisäisin vuorokauteen tunteja (en ole opiskellut matikkaa enää vuoteen, mutta nopeasti mietittynä silloin vuorokausi pitenisi eniten. Kai?) Itse asiassa olen monesti manaillut kavereille, että näin elämä olisi helpompaa. Ehtisin nukkua tarpeeksi eikä olisi koko ajan niin kiire. Paitsi jos käyttäisin kaikki ylimääräiset tunnit nukkumiseen. No, sitten olisin kuitenkin pirteämpi kaiken kiireen keskellä!
Liked by: Deeveri

Käytätkö samaa nimimerkkiä monessa eri somessa? (Miksi käytät tai miksi et? Onko saman nimimerkin käyttämisestä enemmän haittaa vai hyötyä?)

deeveri’s Profile PhotoDeeveri
Käytän samaa nimimerkkiä niissä someissa, mitä vielä aktiivisesti käytän, koska nimi tuntuu niin vahvasti omalta käyttäjänimeltä, että identiteettikriisihän siinä syntyisi, jos sitä pitäisi vaihtaa kaikkien näiden vuosien jälkeen :D On myös helpompaa oman muistini kannalta, jos on sama käyttäjänimi. Näin myös esim. ask-seuraajani löytävät helpommin instani ja toisinpäin. Jos taas haluan pitää jonkun somen "yksityisenä" anonyymimmin, keksin kakkosnimimerkin.
Liked by: Deeveri

Heeips seuratut, sanokaas joku hyvä leffa/sarja! ?

kokopaivaleijona’s Profile Photoノ ノ 刀 ム ~
Hyviä sarjoja:
- Sleepy Hollow
- Supernatural
- Penny Dreadful
- American Horror Story
- Skins
- Muumit :D
Hyviä leffoja:
- Black Swan
- Sweeney Todd
- Dark Shadows
- Corpse Bride
- Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
- Sleepy Hollow/ Päätön ratsumies
- Amadeus

Atm! //seuratut//

kokopaivaleijona’s Profile Photoノ ノ 刀 ム ~
Nostelin just käsipainoja (on pakko saada edes vähän liikuntaa) piano-open ohjeiden mukaan ja olen hämmentynyt, koska kerrankin mua väsyttää jo näin ajoissa. Pitäis varmaan mennä nukkumaan äkkiä ennen kuin piristyn!

Moi! Onko ollu kiva viikonloppu? (SEURATUT❤)

kokopaivaleijona’s Profile Photoノ ノ 刀 ム ~
Moi! Lauantai oli ihan kamala, kun tein koko päivän pelkkiä kouluhommia ja päähän siinä meinasi räjähtää. Sunnuntai oli paljon parempi, koska oli vuoden ensimmäinen pianotunti (jos mestarikurssia ei lasketa) ja sain kuulla kehittyneeni + piano-ope tarjosi mulle lounaan ihanassa wokki-paikassa, jossa en ollut ennen käynyt.

Next

Language: English